28.10.2021 Valon pisaroita

Kun purjehdin viimeksi keskisen Atlantin ulapoilla, kirjoitin yhtäkkiä mieleen tulleen ajatuksen valon pisaroista, jotka tuikkivat meressä veneen ympärillä kuin tuhannet valotäplät tähtitaivaan alla. Niin, Vahinen lokakuinen reitti Hortasta Benalmadenaan tosiaan risteytyi reittiin, jota pitkin vuonna 2013 purjehdimme Sinikan kanssa Portugalin Sineksestä Madeiralle.

Kuten viime blogissa mainitsin ennusteen luvanneen vaihtelevia tuulia, niitä myös tällä legillä saimme. Sunnuntaina emme vielä merelle lähteneet. Oli sadepäivä, ensimmäinen kokopäiväinen sade Azoreilla minun siellä ollessani. Uusi miehistö saapui veneelle alkuiltapäivästä, punkat löytyivät ja briifaustilaisuuden jälkeen kävimme syömässä Atletico-nimisessä ravintolassa. Elämäni paras mustekala-ateria. Loistava!

Maanantaina aamupäivällä irrotimme köydet Hortan värikkäästä aallonmurtajasta. Yön tuuli ja sade oli loppuneet. Isossa aallokossa ja pienessä virissä luovimme Picon salmesta saaren eteläkautta kohti itää. Suunta Gibraltarin kallioille oli 98 astetta. Tuuli jatkui hyvin kevyenä maanantain ja vielä tiistainkin. Jouduimme lopulta käyttämään konettakin jonkin aikaa.

Tulomatkalla Madeiralta pysähdyimme Santa Marian saarella. Niin nytkin, mutta vain saaren tyynelle edustalla uimaan. Tulomatkalla tuo parin sadan mailin matka saarelta Hortaan taittui reilussa vuorokaudessa, nyt paluumatkalla siihen käytettiin kaksi vuorokautta.

Iltapäiväksi oli luvassa tuulen viriäminen etelästä. Sitä ennen Atlanti tarjosi Vahinen miehistölle upean merellisen elämyksen. Ensin Perhosrausku (mahdollisesti) tuli uiskentelemaan aluksen ympärille muutaman kierroksen ja ennen kuin tuuli lopulta virisi, kaksi isoa valasta ui juhlavasti ohi parin kymmenen metrin päästä.

Keskiviikkona alkoi sitten muutaman päivän upea sivutuulipurjehdus kohti määränpäätä. Teimme lähes parin sadan mailin päiviä aurinkoisella ulapalla. Yöllä tähtitaivas valaisi Vahinen menoa. Kuu oli nouseva ja myös valaisi katuvalona merellä. Sekä keulassa että perävanassa planktonit, nuo valon pisarat, jättivät tuikkivan vanan Vahinen perään.

Purjehduksen alussa kapteeni ja perämies nimesivät Katariinan kipparin second officeriksi. Sain oman vahdin, johon kuului nuori Neea ja isosiskonsa Oona. Nyt normaalilla vahtisysteemillä teimme kolmen tunnin yövahteja kolmen päivän kierrolla. Iltavahti 8-11, seuraava 11-02, koiravahti 02-05 ja sitten vahdeista paras, aamuvahti 05-08. Paras siksi, että vahdin alkaessa vielä näet tähtitaivaan ja vahdin lopussa kuu laskee ja aurinko nousee horisontista keulan edestä.

Kuten uumoilin, Madeira jäi tällä kertaa väliin. Suuntasimme siis suoraan Gibraltarin salmeen. Viikon purjehduksen jälkeen tulimme ennustettuun tyyneen vyöhykkeeseen. Ajoimme sen läpi toista vuorokautta n. 1100 kierrosta koneessa . Päivät olivat lämpimiä ja meren pinta kiilteli loistavan sinisenä.

Kuu oli noussut jo lähes täytenä yötaivallaalle. Atlantin pinta oli uskomattoman tyyni, koko horisontin ympärillä oli kevyt sumuverho, jonka keskellä oli pyöreä tähtitaivaan aukko. Takaa lähestyi iso musta möykky, valtava konttilaiva. Se oli jo menossa styyrpuurin kautta ohi, mutta yhtäkkiä laiva olikin aivan Vahinen vieressä. Mitenkä lie tulkinneet meidän kurssimme, jouduimme kuitenkin kääntämään 90 astetta väistääksemme tuota valtavaa mustaa möykkyä. Mystinen kohtaaminen keskellä aavaa valtamerta.

Saavuimme kahdeksantena päivänä aamuyön tunteina Portugalin lounaiskärkeen lähelle São Vicenten niemeä (johon Sinikan kanssa kävelimme Sineksestä 160 km viime vuoden helmikuussa). Suunnitelmissa oli pysähdys Cadizissa, mutta tuuli virisi idästä ja jouduimme ottamaan kurssin eteläkaakkoon. Cadiz jäi, saimme yltyvän vihurin vastaamme ja aloitimme vuorokauden luovin kohti Rabatia Marokossa.

                               Kata, Oona, second officer, Neea ruorissa.  Kakkosreivattu iso ja                                               fokka. Video: Nadi.            

Nyt vanha rouva oli omimmillaan. 30 tonnia painava 65 jalkainen Swan otti juhlavasti vastaan viidentoista metrin vastaisen ja parhaimmillaan viiteen metriin kohoavat aallot. Meno oli pärskivää, mutta yllättävän rauhallista. Tietysti sisällä ruuan laitto ja kaikki muukin toiminta hankaloitui huomattavasti. Yksinkertaiset pasta-annokset olivat ruokapöydän vakiotavaraa.

Tuulen yltyessä keulaan jäänyt  genua ja sen rulla laukesivat. Purje jäi vetämään täytenä ja samalla skuutti katkesi paineesta. Alkoi parin tunnin rimpuilu. Ensin purje oli saatava alas. Aaltojen lyödessä keulan yli saimme purjeen kerättyä kasaan ja kiinnitettyä kaiteeseen. Pienen ajan päästä aallot kuitenkin repivät purjeen mereen. Aherrus jatkui ja ison urakan jälkeen lopulta purje saatiin raahattua ja mytättyä istuinkaukaloon turvaan. Olipa urakka!

Kovaa tuulta jatkui vielä keskiviikko, jolloin oli jo suunnattu toinen luovi lähelle tuota kuuluisaa salmea. Nelisenkymmentä mailia ennen Gibraltaria tuuli onneksi hieman tyyntyi ja lopulta, kun saavuimme kapeimmalle kohdalle Tarifan kärkeen, se loppui kokonaan.

Ajoimme tyynessä virtaavassa Gibraltarin salmessa pohjoisrantaa kohti Välimerta. Algecirasin kohdalla jouduimme väistelemään useitakin laivoja, jotka risteilivät salmen poikki Afrikan ja Euroopan välillä. Onnekkaasti tuo salmen läpiajo sattui meidän vahdille. Muu miehistö nukkui ja vasta The Rockin jälkeen heräili nousevan auringon kanssa tyynellä Välimerellä.

Niin, Katariinan kippari siis pääsi vihdoin Välimerelle. Ei kuitenkaan omalla veneellä tällä kertaa. Iltapäiväksi saavuimme Benalmadenan marinaan. Vahine laitettiin satamakuntoon ja alkoi maaelämä kymmenen merellä vietetyn vuorokauden jälkeen. Idan sanoin yövahdit tulivat olemaan ehkä rankempia kuin merellä. Vahtivuorot kiersivät siten, että kun itse tulin illalla alukselle, muu väki oli vasta lähdössä maihin.

Lauantaina sain ilosen kutsun purjehdusystävien Sepon ja Annen asunnolle Fuengirolaan. Ja mikä parasta heidän parvekkeella pääsin upeaan Harvian saunaan. Löylyt maittoivat ja Atlantin suolan huuhtoutuivat lopullisesti iholta. 

Olli ja Riitta Kypärämäestä olivat myös samalla seudulla golfaamassa ja yhdessä kävimme syömässä Benalmadenan marinassa. Olli myös kuljetti sunnuntai-iltana legin kippari Jannen, Idan ja minut lentokentälle, josta Norwegian lennätti väsyneet purjehtijat sumuiseen ja sateiseen Suomeen. 

Purjehdusta tuli nyt tällä matkalla yhteensä n. 2600 mailia eli lähes yhden Atlantin ylityksen verran. Hienoja maileja suotuisissa tuulissa. Avomeripurjehdus on kuin onkin eri laji.